Maanantai.
17.10.2005 klo. 7.35.
Bussi oli taas tupaten täynnä. Jouduin seisomaan ahtaassa ihmisten jättämässä kolossa. Minua ahdisti. En pitänyt siitä, että ihmiset tulivat liian lähelle. Inhottavinta oli se, että ihmiset tuuppivat toisiaan lähtiessään bussista. Helpointa olisi ollut että ihmiset olisivat hypänneet ulos ja siirtyneet kohta takaisin sisään. Bussi oli vanha ja se kolisi ja kilisi varoittavasti... kunnes ... BANG!!! Bussi pysähtyi äkisti, ja kaikki ihmiset huojahtivat eteen ja sitten taakse. Silloin lensin vahingossa yhden nuoren, komean pojan syliin. Nousin äkkiä pystyyn ja pyytelin naama punaisena anteeksi. Poika näytti yllättyneelle, mutta vastasi nauraen, ettei se haitannut. Jäin seuraavalla pysäkillä pois, vaikka kouluun oli vielä pari pysäkkiä, vettäkin satoi mutta onneksi otin sateenvarjon kotoa mukaani. Ajattelin, ettei päivä enää voisi paremmin alkaa...
7.50
Lukujärjestyksen mukaan meillä olisi ensimmäiseksi biologiaa. Bilsan luokka sijaitsi koulun erillisrakennuksessa. Se oli uudistettu pari vuotta sitten ja oli mukavan siisti, kun kukaan ei ollut vielä keksinyt spreijata sen seinille. Rakennuksen edessä seisoi Miia ja Leena. He pölisivät taas pojista, sen huomasi heidän eleistään. Menin seisoskelemaan hieman kauemmaksi heistä ja katselin pimeään metsään. "Tiesit sä että meidän luokalle tulee taas joku tyyppi? Kuulin, että se ois joku tosi nero poika eikä yhtään urheilullinen... Siis daa!! Niin kuin taas uusi nörtti tälle luokalle..." Sit ne hihitteli ja tunsin, miten selkääni kohdistui katseet. Hillitsin itseni, en voinut mennä sanomaan heille suoria sanoja... Minulla ei riittänyt siihen rahkeita.
8.00
Olen aina yksin koulussa, minulla ei ollut yhtäkään kaveria. Istuin luokan perällä ja yritin olla huomaamaton. Kello soi ja kaikki menivät sisälle. Laitoin takin naulaan ja kävelin paikalleni. "Hei Miia istutaan tänään edessä. En halua, että nörttipöpöt tarttuu, varsinkin kun niitä tulee olemaan kaksi... Siis niin sopivat parit!!" Koko porukka nauroi ja käkätti, supisi ja loi halveksuvia katseita. Olisivat vain jättäneet rauhaan!!! Olin räjähtämispisteessä, mutta olin kestänyt tätä jo pitkään, joten päätin kestää vielä pidempäänkin. Silloin opettaja astui luokkaan ja käski kaikki istumaan. Hänen perästään tuli hiukan tutun näköinen poika. En vain saanut mieleeni, missä hänet olisin nähnyt. Tytöt hihkuivat ja yrittivät olla olevinaan... "Iiih!! Se on niin komea<3" Kuului oikealta ja vasemmalta puoleltani kuului " Huah!!<3 Niin lihaksikas ja söpö!! <33." Pojatkin supisivat keskenään kateellisen näköisinä. Opettaja käski luokan olla hiljaa. Sitten hän sanoi pojalle, että tämä voi esitellä itsensä. Poika kiitti opettajaa ja sanoi nimekseen Matias.
10.30
Biologian tunnit olivat vihdoin ohi ja sadekin loppui. Olimme käyneet syömässä tai siis minä, Matias ja muutamat muut. Toiset olivat olevinaan niin kovia, etteivät käyneet syömässä. Nyt oli kuitenkin matikkaa ja opettaja piti perinteisesti pistarit opitusta aiheesta. Kaikki luokan tytöt ja pojat mukisivat vastaan paitsi minä ja Matias. "Jes sain taas 10." Muut tytöt huutelivat taas minulle, mutta menin vain rauhassa paikalleni ja aloin jatkaa laskujen laskemista. Kunnes havahduin outoon tunteeseen. Joku tuijotti minua. Tai siis ainahan minua tuijotettiin, mutta tämä tuntui erilaiselta. Se katse ei ollut syyttävä, kateellinen tai ivallinen vaan lempeä kuin tuulen kuiskaus, kun käännyin katsomaan, kuka minua katsoi sillä tavalla. En nähnyt kenenkään edes vilkaisevan minuun. Siispä jatkoin laskemista. Koko tuon tunnin ajan minulle tuli sama outo tunne, mutta kun katsoin, kuka se oli, en nähnytkään ketään.
11.15
"Olinko vain kuvitellut? Niin sen täytyi olla, jos en kerran nähnyt ketään." Siispä rauhoituin ja jatkoin matkaani kuvisluokkaan. Sama jatkui niilläkin tunneilla. Sitten kesken toisen kuvistunnin nousin ja pyysin opettajalta lupaa mennä terveyden hoitajan luo, koska minulla oli muka huono olo. Sellaisen jutun pystyin helposti näyttelemään ja koska olin niin tähtioppilas, opettajat uskoivat melkein kaiken mitä sanoin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun valehtelin opettajalle ja toistin mielessäni, että tämä olisi viimeinen kerta, kun tein niin, mutta nyt oli pakko. Minun oli aivan pakko päästä pois sieltä. Matias tarjoutui saattamaan minut, mutta toiset tytöt ottivat tämän käsistä kiinni ja roikkuivat hänessä anellen häntä piirtämään kuvia heidän pöydässään. Matias pakottautui istumaan vasten tahtoaan, ettei loukkaisi tyttöjen mieliä. Hänen naamansa näytti anteeksi pyytävältä, kun katsoin viimeiseksi häneen. Nyt olin ihme ja kumma hiukan kiitollinen tytöille. En olisi halunnut Matiasta tai ketään muutakaan viemään minua terkkarille. Osasin sinne itsekin. Terveydenhoitajan oven edessä väänsin naamalleni kivusta tuskallisen ilmeen ja astuin sisään valittaen vatsakipua.
12.43
Terveydenhoitaja näytti yllättyneeltä, en yleensä käynyt siellä kuin vain terveystarkastuksissa ja rokotuksissa. En ikinä tullut kipeäksi kouluviikolla, jos sairastin, niin sairastin lomilla. Toisaalta se oli hyvä juttu, koska silloin en jäänyt jälkeen, mutta olisi tietenkin ollut paljon hauskempaa viettää lomaa perheen kanssa, kuin maata sängyssä kipeänä. Sitten huomasin vaatteet tuolilla ja katsahdin nopeasti ympärilleni ja huomasin puolialastoman pojan. Se oli meidän luokan Kalle!!! Olin unohtanut kokonaan, että tänään oli terveystarkastukset. Kuin myös terkkari oli unohtanut lukita oven. Naamani helahti hetkessä punaiseksi kuin paloauto ja poistuin huoneesta ripeästi pyydellen herkeämättä anteeksi, katse tiukasti kiinni lattiassa ja läimäytin oven perässäni kiinni. Sitten lyyhistyin vieressäni olevan ilmoitustaulun alle. Painoin pääni käsiini ja mietin kuumeisesti, miten tässä nyt näin kävi? Ajatukseni huusivat päässäni niin kovasti, etten voinut keskittyä ja karjaisin itselleni: "Nyt hiljaa !!!!!!" Käytävällä ei ollut ketään, mutta kuulin kuinka ovet raottuivat varovasti katsomaan, mitä oikein tapahtui. Lähdin juoksemaan ovea kohti. En halunnut näyttää naamaani enää näillä kulmilla. Olin pilannut viimeisenkin mahdollisuuteni siitä, ettei koko koulu pitäisi minua ihan idioottina. Juostessani kyyneleet valuivat pitkin poskiani ja tipahtelivat taakseni. Painoin silmäni kiinni ja jatkoin juoksemista. En kestänyt nähdä hölmistyneitä ja uteliaita kasvoja kuikkimassa oven suusta. Silloin yhtäkkiä törmäsin johonkin. Se oli Matias, joka ähkäisi minun törmätessäni häneen. Olin lähtemässä taas juoksemaan nopeasti karkuun. Huikkasin anteeksi ja olin jo ottanut ohitusaskeleen sivulle päin, kun hän otti kädestäni kiinni ja vetäisi minut rintaansa vasten. "Mikä on hätänä? Miksi säntäät tuolla tavalla pitkin käytävää?", Matias kysyi naurahtaen. Yritin turhaan vetää itseäni pois hänen syleilystään, mutta Matiaksen ote piti. "En päästä sinua menemään ennen kuin kerrot mitä on tapahtunut,"Matias kuiskasi. "Onko joku satuttanut sinua?", hän kysyi omistavasti. Pudistin päätäni ja jatkoin itkemistä hänen rintaansa vasten." Mitä se sinulle kuuluu?!?!?" Huusin hänelle ja pyristelin irti hänen tiukasta otteestaan. Silloin hän vain tiukensi otettaan minusta ja kuiskasi korvaani: "Koska pidän sinusta... Pidän todella paljon." Naamani lehahti vielä punaisemmaksi kuin juuri kiillotettu paloauto. Tytöt huutelivat ilkeästi ovilta ja kiljuivat kauhusta, että Matias piti minusta eikä heistä. Pojatkin naureskelivat. Olin taas nolannut itseni tällä kertaa vielä pahemmin. Silloin Kallekin tuli terveydenhoitajan ovesta ulos ja tokaisi minulle: "Opettele koputtamaan!" Matias tiuskaisi muille, että pitäisivät turpansa kiinni ja kysyi, haluaisinko mennä kotiin. Nyökkäsin lähes huomaamattomasti ja pidin yhä tiukemmin kiinni Matiaksen paidan helmasta. "Mitä minä oikein teen???", ajattelin, kunnes hän huikkasi opettajalle, että saattaa minut kotiin ja sitten hän alkoi ohjata minua kohti ulko-ovea siepaten samalla takkimme naulakosta.
13.06
Matkalla minun luokseni kumpikaan ei puhunut mitään. Ei bussissa eikä kävellessä. Kuljin vain hiljaa eteenpäin Matiaksen kainalossa, miettien samalla, mistä voisin keskustella tämän kanssa. Kotiovellani kysyin, haluaisiko Matias tulla sisälle." Minun pitää mennä takaisin kouluun... Voitko jo paremmin?" "Joo... ok... Antaisitko sitten koulun jälkeen minulle läksyt?" "Totta kai soitan sinulle koulun jälkeen." , Matias sanoi lempeästi hymyillen." Haluaisitko numeroni?" kysyin, koska oletin ettei hänellä vielä ollut sitä. "Ai joo senhän minä voisin ottaa...", Matias nauroi. Hänen naurunsa sulatti hetkeksi päivän tapahtumat mielestäni ja nauroin hetken Matiaksen kanssa. Sitten kirjoitin numeroni Matiaksen matikanvihkon sivulle. "Kiitos", Matias sanoi, samalla kun heilautti kättä ja lähti takaisin kouluun. Katsoin hetken hänen peräänsä ja silloin mieleeni tuli hänen sanansa koulun käytävällä. "Koska minä pidän sinusta... Pidän todella paljon." toistelin mielessäni. ”Oliko hän tosissaan sanoakseen sen?" Pohdin mielessäni kuumeisesti. "Miksi hän oli puolustanut minua?" Tämä oli sietämätöntä!!! Pilailiko hän kustannuksellani?!?!?!?!? Huomenna kysyisin Matiakselta, oliko se totta, että hän piti minusta? Aivan varmasti kysyisin. Sitten menin huoneeseeni lepäämään.
16.30
Isä tuli kotiin ruokakasseja kantaen. Heräsin unestani ulko-oven kolinaan. Hui! Olinpa nukkunut pitkään, tarkoitukseni oli ottaa vain puolen tunnin päiväunet. Tarkistin kännykkäni se vilkutti viittä vastaamatonta puhelua ja kahta viestiä. Katsoin ensin, ketkä olivat soittaneet. Kolme puhelua isältäni ja pari puhelua tuntemattomasta numerosta. Uskon, että tuntematon soittaja oli Matias, joka oli soittanut antaakseen läksyt. Sitten katsoin viestit: " Sara, tarvitseeko kotiin tuoda mitään kaupasta? Isä." Seuraava viesti oli Matiakselta. "Moi, voisit vastata. Äikästä tuli sivulta 67 tehtävät 2,4,5 ja englannista s.115 th.6 ja 7 plussana th.9. ja muut varmaan jo tiedätkin. Voitko jo paremmin? Entä tuutko huomenna kouluun? Matias. P.S. Älä välitä, mitä ne muut sanoo ja ilkkuu. Mä lupaan suojella sinua. "Mietin, miksi hän oli näin kiltti minulle? Mutta mitäpä sillä oli väliä. Seuraavaksi minun pitäisi tehdä kotitehtävät huomiseksi. Avasin reppuni vetoketjun ottaakseni englannin kirjat esiin. "Apua mitä minä nyt teen, minulla oli vain matikan-, äikän- ja biologian kirjat mukana!!! Voisinko soittaa Matiakselle?!?!?"
JATKUU SEURAAVALLA VIIKOLLA...
Veera Pelkonen 8e
