Elokuva-arvostelu

THE SKY CRAWLERS

   The sky crawlers perustuu Hiroshi Morin kirjasarjaan. Elokuvan on ohjannut Mamoru Oshi.

   Kun aloitimme elokuvan katselun, meillä ei ollut oikeastaan kummempia odotuksia, koska takakansi teksti oli vähän huono. Juonta voimme vähän valottaa, muttei liikaa, ettei tule paljastettua mitään. Eli elokuva kertoo siis nuorten ihmisten (ilma)sodasta, jota vain osa käy. Sotatukikohtaan, jossa Kusanagi on johtajana, siirretään aivan elokuvan alussa henkilö nimeltä Kannami. Hän on taitava lentäjä ja tulee siksi arvokkaaksi juuri tälle tukikohdalle. Lisäksi hän on Kildren, jonka merkitys selviää elokuvaa pidemmälle katsottuaan.

   Muista elokuvan päähenkilöistä sen verran, että:

§  Jinro on jo aiemmin sodassa kuollut henkilö, jolla on lapsi Kusanagin kanssa sekä jonkinlainen yhteys Kannamiin.

§  Teacher on Jaguaarin lentäjä, taitava tappaja, ja myös hänellä on jonkinlainen yhteys Kannamiin.

   Löysimme elokuvan kaverimme kautta. Hän sanoi, että se vaikuttaa hyvältä ja päätimme kokeilla. Kannatti kokeilla! Elokuva oli aivan mahtava. Animointi oli vaikuttavaa ja musiikit sopivat täydellisesti elokuvaan. Elokuva on rauhallinen, vaikka se sisältää ilmasotakohtauksia. Henkilöiden väliset suhteet sen sijaan ovat kaikkea muuta kuin rauhallisia. Mitä pidemmälle elokuvaa katsoo, sitä paremmin ymmärtää kaikki ilmeet, eleet ja lauseet, joita henkilöt ovat aiemmin käyttäneet. Niinhän sitä sanotaan: ”Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.”

   Elokuva on anime eli japanilainen animaatio.

   Sana ”Anime” on luultavasti useimmille tuttu negatiivisessa mielessä, mutta suosittelemme katsomaan elokuvan silti. Se muuttaa käsityksen animesta. Kaikki anime ja manga ei ole aina sellaista kuviteltua japanilaista paskaa, mitä useimmat kuvittelevat sen olevan.

   Elokuvassa parasta oli se, kun elokuva ei ollut ennalta arvattava vaan tapahtui käänteitä, joita ei osannut odottaa.

   Loppuun vielä pikkuvinkki: Kannattaa katsoa lopputekstit!

Tekijät: Linda Väisänen ja Sanni Heiskanen 8E

Ritva Grönbergin haastattelu

"Ei ihmisen pidä ihmistä pelätä"

Kuopion kaupunginteatterin Katrina-musikaali on tarina tahdonvoimaisen naisen selviytymisestä elämässään Torsön saarella. Katrina jättää kotinsa aloittaakseen uuden elämän kihlattunsa Johanin kanssa, mutta se ei osoittaudukaan niin loisteliaaksi millaiseksi Katrina oli sen kuvitellut. He saavat kolme poikaa, Einarin, Erikin ja Gustavin, sekä tytön, Sandran, joka menehtyy nuorena.

Lasse Lindemanin ohjaama näytelmä on vertaansa vailla. Puvustus, lavastus, musiikit ja näyttelijät ovat kerta kaikkiaan loistavia. Esityksen voi käydä mielellään katsomassa useampaankin kertaan ja se on aina yhtä koskettava ja erinomainen.

Ritva Grönbergin, vanhan Katrinan, haastattelu

Ritva saapuu luoksemme vielä “täpinöissään” juuri loppuneesta näytöksestä. Kehotamme häntä istuutumaan ja aloitamme haastattelun.

Mistä lähti innostuksesi teatteriin ja kuinka kauan olet näytellyt?

- Innostus lähti teatteriin, kun isoveljeni pääsi teatteriin ja menin katsomaan häntä. Minusta se oli aivan mahtavaa, kun veljeni tuli kiitoksiin ja kaikki taputtivat. Halusin kokea sen saman tunteen. Se oli kuitenkin hankalaa, sillä olen luonteeltani hirveän ujo, joten tein kaikkia mahdollisia muita ammatteja, ennen kuin uskalsin alkaa työskentelemään lavan puolella. Olen ollut ammattinäyttelijä yli 25 vuotta.

Miten kuvailisit työtäsi?

- Tämä on vaikea, mutta myös hieno työ. Koko ajan tulee jotain uutta, eikä ehdi kyllästyä: uusia rooleja, ohjaajia,  vastanäyttelijöitä sekä erilaisia näytelmiä. Työni on palkitsevaa. Jotkut sanovat tätä leikkimiseksi, mutta arkityössä leikki on kaukana, ja tämä on raskas työ. Monikaan ei tiedä, kuinka paljon teemme töitä, jotta tämä näyttäisi helpolta. Työmme tarkoitushan on antaa ihmisille oivalluksia ja uusia elämyksiä.

Mitkä ovat ammatin hyvät ja huonot puolet?

- Hyvää on työn monipuolisuus ja roolien erilaisuus. Työ ei ole ikinä tylsää. Työajat käyvät joskus raskaaksi varsinkin perheellisille, koska teemme toisinaan töitä kuusi päivää viikossa aamuin ja illoin. Onneksi meillä on kuitenkin kahden kuukauden kesäloma.

Minkälainen koulutus tarvitaan näyttelijän ammattiin?

- Suomessa on kaksi teatterikoulua: toinen on Helsingissä ja toinen Tampereella. Helsinkiin otetaan joka vuosi opiskelijoita, mutta Tampereelle sen sijaan vain joka toinen vuosi. Koulutus kestää neljä vuotta, ja se sisältää puhetta, liikuntaa, laulamista, teatterihistoriaa, näyttelijäntyötä erilaisista kuvakulmista sekä improvisaatiota.

Mitä henkilökohtaisia ominaisuuksia, tietoja ja taitoja ammatissa vaaditaan?

- Pitää olla utelias ihmisten suhteen. Pitää olla hyvä terveys ja peruskunto. Laulutaito on eduksi, mutta se ei ole välttämätön. Täytyy olla myös yhteistyökykyinen ja empaattinen ihminen.

Kuinka usein pidätte harjoituksia ja uuvuttavatko ne?

- Harjoittelemme maanantaista perjantaihin, koska lauantaina on monesti esityksiä. Harjoituksia on 50-60 per yksi näytelmä. Jokainen harjoitus kestää noin neljä tuntia. Yhden näytelmän harjoitukset kestävät muutaman kuukauden.

Harjoituksien raskaus riippuu ohjaajasta ja hänen vaatimuksistaan.

Tuletteko muiden näyttelijöiden kanssa hyvin toimeen?

- Meidän on pakko tulla toimeen keskenämme. Suvaitsevaisuus kuuluu näyttelijän ammattiin.

Mitä pidät roolistasi Katrinana ja itse musikaalista?

- Luin sen kirjan, ennen kuin aloimme harjoitella näytelmää. Mielestäni Katrina on hieno, sinnikäs, sitkeä ja erikoislaatuinen ihminen. Hän osaa kääntää vastoinkäymiset voimaksi eikä katkeroidu, muserru tai lannistu. Katrina osaa ajatella muita ja saa siitä voimaa, muttei myöskään unohda tai alenna itseään. Hän saa voimaa siitä kun ajattelee muita.

Tekijät: Viivi Vesterinen ja Siiri Jääskeläinen 9F

Kirjoitelma Sally Salmisen romaanista Katriina

”Tässähän sitä kitkutellaan”

Vuonna 1936 tapahtui jotain ennenkuulumatonta. Ahvenanmaalainen piika, Sally Salminen, voitti New Yorkissa ruotsalaisen kustantamon kirjoituskilpailun Katriina-romaanillaan. Teoksen alkuperäiskieli on ruotsi mutta se on sittemmin käännetty monelle kielelle, suomeksikin. En olisi koskaan tullut lukeneeksi yhtään Sally Salmisen kirjaa, jos Katriina-musikaali ei olisi tullut Kuopion kaupunginteatterin ohjelmistoon. Onneksi sentään tulin tutustuneeksi kirjailijan merellisiin romaaneihin, ne olivat ainutlaatuisia lukukokemuksia.

Ei ole vaikea arvata, mistä Katriina-romaanin nimi tulee, onhan päähenkilö nimeltään Katriina, ja kirja on tavallaan hänen elämänkertansa. Kirja kertoo tavallisten torpparien elämästä kapteenien ja talollisten käskytettävinä, tai oikeastaan orjina. Se on kertomus ihmisten välisestä epätasa-arvosta ja siitä, millaista elämä meren armoilla voi olla. Nuori Katriina lähtee merimiehen perässä kotoaan Pohjanmaalta Ahvenanmaalle ja joutuu siellä kohtaamaan karun todellisuuden. Tapahtumat ovat osittain totuuspohjaisia ja perustuvat kirjailijan Ahvenanmaan saaristossa viettämään lapsuuteen.

Sally Salmisen kirjojen tapahtumapaikat ovat usein merellisiä, niinpä esikoisteos Katriinakin sijoittuu Ahvenanmaan saaristoon. Suurin osa tapahtumista sijoittuu Torsön tähden muotoiselle saarelle, jolta löytyy sekä rikkaiden merikapteenien hulppeita huviloita että köyhien torpparien vinoja mökkejä kalliolla. Katriinan kotimökki on hajoamispisteessä oleva, matala, vääränurkkainen hökkeli, jossa ei ole kuin yksi huone, ja ulkokäymäläkin on hajoamispisteessä. Kirja kattaa noin 40 vuoden ajanjakson Katriinan elämässä ja sijoittuu 1800- ja 1900-lukujen taitteeseen. Loppuvaiheessa puhutaan jo Suomen itsenäistymisestä ja päivitellään, kuinka tässä nyt näin kävi.

Kirjan päähenkilö on siis nimeltään Katriina. Hän on pohjanmaalaisen talonpojan vanhin tytär, josta kaikki kotikylän pojat haaveilevat. Katriina on elämänmyönteinen ja sisukas, vahva ja positiivinen. Kirjan alussa Katriina on noin 20-vuotias, ja kirja päättyy hänen kuolemaansa yksin, kaukana kotiseudulta. Katriina on poikkeuksellisen rohkea saarelaisten joukossa. Hän uskaltaa jopa sanoa vastaan saaren kuninkaalle, kapteeni Nordkvistille, jota kaikki kunnioittavat pelkoon asti. Jopa pahamaineisen suurtalollisen, kapteeni Svenssonin, täytyy myöntää, että Katriina on ”uppoamaton”. Vaikka köyhyys on ankara koulu Katriinalle ja hänen perheelleen, hän raataa monen ihmisen edestä, että se näkyisi ulospäin mahdollisimman vähän ja etenkin lapsilla olisi hyvät oltavat. Katriinalla on saarella vähän ystäviä, varsinkin aluksi häntä suorastaan hyljeksitään, koska puoliso Johan on kyläläisten silmissä mitäänsanomaton mies. Vaikka elämä Ahvenanmaalla on aluksi Katriinalle suuri järkytys, hän kasvaa aikanaan rakastamaan uutta kotisaartaan ja sen ihmisiä kaikkine erikoisuuksineen ja lausahduksineen. ”Tässähän sitä kitkutellaan”, sanoi roslagilainen karille jouduttuaan.

Henkilöiden kirjo on kirjassa laaja: on talonpoikia ja torppareita, merimiehiä ja tallirenkejä. Kirjassa kuvataan eniten Katriinan perhettä sekä naapureita ja niitä kapteeneita, joille hän työskentelee. Katriinan puoliso Johan on yksi kirjan kiinnostavimpia henkilöitä. Hän on kasvanut yksin ilman isää ja äitiä ja joutuu usein kyläläisten pilkan kohteeksi. Ulospäin hän on varsinkin nuorena huoleton hulivili, mutta usein on vaikea arvata Johanin todellista ajatuksenjuoksua. Vanhempana Johan kenties toivoo, että olisi elänyt elämänsä vastuullisemmin, mutta huolettomuus on ehkä juuri se ominaispiirre, joka tekee Johanista niin sympaattisen. Hän on varsin arka, liekö vaikealla lapsuudella tässä kohtaa sormensa pelissä.

Täysin erilaisessa asemassa kuin Johan on saaren kuningas Kapteeni Nordkvist. Häntä kaikki kunnioittavat, tai ainakin esittävät kunnioittavansa. Nordkvist on rikkaista kapteeneista kenties pohjimmiltaan sydämellisin, mutta hän on hyvin itsepäinen ja saakin tahtonsa aina läpi. Ainoa ihminen, joka kirjassa pystyy asettumaan häntä vastaan, on Katriina. Elämänsä lopulla kapteeni alkaa jopa kunnioittaa Katriinaa ja myös myöntää sen. Kylässä spekuloidaankin usein, onko Katriinan ja kapteenin välillä jotain enemmän kuin työntekijän ja työnantajan välillä yleensä.

Vielä yksi mielenkiintoinen, mutta täysin erilainen, henkilö on Katriinan lähin naapuri Beda Andersson. Hän on työntäyteisen elämän ja ainaisen puutteen edessä joutunut nöyrtymään mutta pitää silti pintansa eikä koskaan anna periksi. Hän on myös Katriinan lähin ystävä eroavaisuuksista huolimatta. Naiset auttavat toisiaan aina kaikissa tilanteissa, ilossa ja surussa.

Kirja on osittain Katriinan elämänkerta, mutta se ei kuitenkaan keskity pelkästään hänen elämäänsä vaan myös muiden kyläläisten elämään. Kirjassa on vähän yllättäviä juonenkäänteitä mutta sitäkin enemmän aivan tavallisen arjen kuvausta. Katriina kasvattaa köyhissä oloissa neljä lasta, joista tosin vain yksi elää aikuiseksi, eikä aviomiehen kasvattaminenkaan ole aivan vähäpätöinen tehtävä, saaren kapteeneista puhumattakaan. Arjen myötä- ja vastoinkäymiset sekä lasten kasvatus ja heidän tempauksensa ovat kirjassa suurimmassa roolissa.

Kaikissa Sally Salmisen romaaneissa, jotka olen lukenut, on ollut vahva sanoma, mutta Katriinassa se on erityisen voimakas. Kirjailijalta on ollut aikanaan rohkea veto kirjoittaa kirja, joka puolustaa niin voimakkaasti köyhien, erityisesti naisten, asemaa. Kirjassa liputetaan tasa-arvon puolesta ja tuodaan esille, miten paljon epätasa-arvoa on. Tasa-arvon ei pitäisi riippua varallisuudesta, sukupuolesta eikä perhetaustasta. Tässä suhteessa se on romaanina edelleen hyvin ajankohtainen. Se herättää ajatuksia siitä, miksi ihmisten on niin vaikea hyväksyä erilaisuutta.

Toisena teemana kirjassa kulkevat rakkaus ja ystävyys. Ne voivat voittaa musertavimmatkin vaikeudet ja luoda uutta toivoa ihmisiin. Vaikka Katriinalla perheineen on usein vaikeaa, hän ja Johan tukevat toisiaan aina. Erimielisyyksillä ei ole mitään väliä silloin, kun on taisteltava jonkin asian puolesta. Ystävät ovat sitä varten, että he eivät tue vain hädän hetkellä vaan aina muulloinkin.

Kirja on myös serenadi suomalaiselle sisulle. Sitkeys ja periksiantamattomuus palkitaan lopulta, vaikkei aluksi siltä näyttäisikään. Katriina joutuu usein tekemään työtä naurettavan pienellä palkalla mutta onnistuu silti elättämään perheensä ja saa ansaittua itselleen kunnioitusta, jota moni torppari ei saa osakseen.

Pidin Katriinasta kovasti. Se on erilainen kuin aiemmin lukemani historialliset kirjat, koska se kertoo köyhien ihmisten elämästä eikä esimerkiksi rikkaasta hovielämästä tai sodasta. Kirjan henkilöihin kiintyy syvästi ja heidän tunteisiinsa samaistuu. Kirja herättää paljon tunteita – sitä saa lukea kyyneleet silmissä yhä uudelleen. Kirjassa on myös paljon hienoa, elävää kuvausta, ajoittain tosin juonen etenemisen kustannuksella. Hyvää kirjassa on myös Katriinan ihailtava tahdonvoima ja elämänmyönteisyys, josta sopisi ottaa oppia. Totuudenmukaisuuden ja realismin ansiosta juonta on helppo seurata.

Risuja kirjalle voisi antaa juonen hitaasta etenemisestä ja paikoin liiankin yksityiskohtaisesta kuvauksesta. Minua kirjan pituus ei haitannut, mutta monelle se olisi voinut olla iso kynnys aloittaa kirjan lukeminen. Aikaa ja paikkaa, josta ei tiedä lähes mitään, oli vaikea ymmärtää. Ongelma olisi varmaan korjaantunut, jos olisi ollut enemmän aikaa ja voimia perehtyä aikakauteen. Suosittelisin kirjaa kaikille historian ystäville sekä niille, jotka haluavat lukea ajatuksia herättävän teoksen.

Lilli Pihlajamäki 9A

7. luokkalaisten runoja

Talvi on kylmä,

kesän lämpöä jo kaipaa.

Ei mikään silloin mieltäni vaivaa.

Ajatukseni kesässä on,

vaikka kylmyys tää on sietämätön.

Toivon, että aika nyt rientää,

niin ei tarvitse pakkasta sietää.

***

MARSU

Marsuni kuoli polioon.

Käärin sen folioon

ja metsään hautasin

lapioin rautaisin.

Sitten veistin ristin,

jonka haudan päälle pistin.

Olin kauan tosi surullinen,

mutta onneksi marsulla on lepopaikka purullinen.

***

Nyt meillä alkaa lumileikki

eikä se ole yhtään feikki.

Lumilinna nousee kohti taivasta.

Se ei romahda, jos et aivasta.

Kohta jo hiihtoloma koittaa,

ja varmaan veljeni hiihtokisan voittaa.

Kokeisiin ei jaksaisi lukea,

mutta vanhemmat yrittää vain tukea.

***

Kaikki lähtee kohta lomalle,

vaan talonmies etsii varaosia lumikolalle.

me rakennetaan iso lumiukko,

vaan naapurin pihalla loistaakin lukikukko.

Kunnon lumisotaa ei voita mikään,

vaan jotkut lähtee lomaksi etelään ja itään.

***

KEVÄT

Järvistä jäät alkavat sulaa.

Kesävaatteista alkaa olla pulaa.

Orava käpyä nakertaa.

Linnut ne pesää rakentaa.

Kun lumet puista putoaa,

talven merkit katoaa.

***

Talvella sataa paljon lunta.

Siihen hukkuu pieni kunta.

Ihmiset ulkona vaeltaa,

vaikka vähän paleltaa.

Järven jäällä on latuja,

maa täynnä valkoisia katuja.

Ihmisillä on pipot päässä,

ettei olisi aivot jäässä.

Talvella flunssa on monen oire,

vaikka se ei ole kenenkään toive.

Kohta talvi taakse jää,

ja sitten tulee kesäsää.

***

Lukuvartti

Isi laittoi jääkaapin oveen kirjaimia. Minä pistän kaikki r-kirjaimet yhteen kasaan. Jos laittaa kaikki i-kirjaimet peräkkäin, niistä tulee niin pitkä viiva että se menee koko jääkaapin läpi. Löydän värikkäitä numeroita. Minä kirjoitan jääkaapin oveen ”AURORA 3 VUOTTA”. Minulla oli eilen synttärit. Oli kakkua. Kaikki isovanhemmat onnitteli. Sain mummilta kirjan. Äiti luki sen minulle uudestaan niin monta kertaa, että opin sen ulkoa. Nyt voin lukea sen itse tosi monta kertaa.

Minä huomaan kirjaimia ihan kaikkialla. Äsken kävin isin ja äitin kanssa saunassa. Kun me tultiin sieltä pois, minun kylpytakista tippui vyö lattialle. Se näytti ihan u-kirjaimelta. Minä sanoin äitille että ”Äiti katso, tuossa on u. Se on Auroran kirjain.” Äiti hymyili minulle.

Äiti lukee minulle kirjaa. Siinä kerrotaan karhusta jonka nimi on Uppo-Nalle. Katselen kirjaimia. Osoitan yhtä kirjainta. ”Äiti, tuo on r. Se on Auroran kirjain”, sanon äitille. On olemassa muitakin kun kirjaimet ja numerot. Yhden nimi on huutomerkki. Kun äiti luki minulle, se unohti huudahtaa yhdessä kohti vaikka siinä oli huutomerkki. Minun mielestä merkkejä pitää kyllä noudattaa. Sitäpaitsi se väittää että ne kaksi pientä täppää on lainausmerkit. Ei äitikään kyllä kaikkea tiedä, eihän tämä ole lainattu vaan minun oma kirja.

Minä istun lääkärin sängyn reunalla. Seinillä on julisteita joissa puhutaan kaikista sairauksista. ”Sinäkö olet Aurora nyt neljävuotias?”, lääkärisetä kysyy. Minä nyökkään. Lääkäri katsoo taas minun korvaan ja minä katson yhtä julistetta. Sanon isille että siinä lukee spondylarthritis ancylopoetica. Lääkäri hymyilee ja katsoo isiä hämmästyneenä. Isi nauraa.

Minä olen mummolassa. Minulla oli eilen 5-vuotissynttärit. Sain kirjoja sukulaisilta ja barbeja kavereilta. Yhdeltä kaverilta sain hevosen jolle voi kiinnittää satulan ja suitset. Minä haluan piirtää. Ukki antaa minulle paperia, liituja ja lehden alustaksi. Sen nimi on Suomen Kuvalehti. Katselen sitä. Siellä lukee jostain Estonia-nimisestä laivasta. Siitä on kirjoitettu monta sivua. Luen ne kaikki. Ukki tulee katsomaan mitä olen piirtänyt. Unohdin kokonaan piirtää. Ukki huomaa mitä minä luen. En tiedä miksi se säikähtää vähän. Se sanoo että tuosta jutusta on jo kymmenen vuotta. Minä kysyn, että miksi ne nyt vasta siitä sitten kertoo.

Minä luin eilen semmoisen kirjan jonka nimi oli Harry Potter. Se kertoi pojasta joka osasi tehdä taikatemppuja. Se oli lopussa vähän jännittävä, kun yksi paha velho tuli sinne sen pojan kouluun. Se oli minusta aika hyvä kirja. Minä sain sen 6-vuotissynttärilahjaksi minun siskolta. Tässä on lista kirjoista jotka olen lukenut viime aikoina:

• Harry Potter
• Marikki
• Uppo-Nalle
• Lumikki
• Nalle Puh

Minä luen aika paljon.

Tänään me laulettiin koulussa että ”Hiirellä on aakkoset, on kaikki hauskat kirjaimet”, mutta meillä oli vain a. Ope on kyllä tosi kiva, mutta sillä on tylsät kirjaimet. Ope antoi minulle kirjan jota sain lukea sillä aikaa kun muut harjoitteli piirtämään a-kirjainta. Sen kirjan nimi oli Miina ja Manu. Minä luin sen jo kolmevuotiaana, mutta en sanonut sitä opelle.

Minä menin tänään koulun jälkeen kirjastoon. Me käytiin eilen hakemassa minulle oma kirjastokortti. Kun minä näytän sitä kirjaston tädille, saan ottaa kirjoja kotiin mukaan. Minun pitää luvata, että muistan palauttaa ne. Minä sanon että tuon kirjat huomenna takaisin. Menen lastenosaston pöydän ääreen istumaan. Luen kirjan jonka nimi on Ella Lapissa ja sitten luen vielä kirjan jonka nimi on Lizzie McGuire. Kun olen aloittamassa Heinähattua ja Vilttitossua, kirjastontäti tulee seisomaan minun viereen. Se sanoo että ”Nyt tämä kirjasto menee kiinni, sinun pitäisi Aurora varmaan mennä jo kotiin.” Mistähän se tiesi minun nimeni?

Minulla oli kesälomalla tosi kivaa. Olin leirilläkin. Sitten olin kotona ja istuin parvekkeella lukemassa. Tässä on lista kirjoista jotka luin:

• Harry Potter ja salaisuuksien kammio
• 3 kirjaa joissa kerrottiin Lizzie McGuiresta
• 3 kirjaa joissa kerrottiin salapoliisista nimeltä Neiti Etsivä
• Risto Räppääjä ja Nuudelipää

Tänään koulussa ope antoi meille kaikille sellaiset lukuvarttimonisteet. Siinä on raidallinen toukka. Joka päivä pitäisi lukea viisitoista minuuttia. Minusta se kuulostaa aika paljolta. Kun on lukenut sen, saa värittää yhden raidan. Juoksen tosi äkkiä kotiin ja aloitan heti lukemaan. Sitten ei tarvitse enää illalla huolehtia siitä.

Nyt olen lukenut kaksi sivua. Kysyn äidiltä, joko on mennyt se viisitoista minuuttia.

Sofia Lehmuskoski 8E

Se ei ole sitä miltä näyttää…

Punaan huuleni verenpunaisella, hävitän mustelmat puuteriin, maalaan surun kasvoiltani. Nostan sängyn alta vahvimman viinin, jonka olen isäni kaapista löytänyt. Päässä humisee tyhjyys samaan aikaan, kun vatsassa huutaa.
 Kaupunki on serpentiinimeri, ihmisiä kuohuu sen syleilyssä. Rattaisiin tungetut lapset mussuttavat tyytyväisinä torilta ostettuja munkkejaan, valkolakkiset opiskelijat kulkevat haalareissaan siiderit kourissaan. Kaikki näyttävät onnellisilta. 
Ahdistun ystävien hauskan pidosta. Poltan ketjussa ja tuijotan pedonsilmäisiä mansikoita. Juon ensimmäisen lasin, toisen, kolmannen, neljännen, kunnes kävely tuntuu ilmaan nousemiselta.
Yö vetää siipensä taivaan ylle. Katson tyhjentyviä katuja. Ripsiväri on karissut poskilleni, en tunne mitään, tuntuu kuin leijuisin ilmassa.
 Katson kelloa ja jään odottamaan bussia. Silloin näen hänet: Tummat hiukset ja kaihoisa hymy, pimeydessä hehkuva savuke ja musta nahkatakki.

Sillä hetkellä tunsin, en enää koskaan ole yksin.

”Olin opettajien kauhu”

Tapasin koulumme 37-vuotiaan matematiikan opettajan Jenni Maria Markkasen, haastattelun merkeissä tiistaina 26.3.

Jenni kertoo punastellen olleensa kouluaikoinaan aika kauhea. Hän ei totellut opettajia ja yllytti muita tekemään hölmöjä juttuja. Vaikka hän oli opettajien kauhu, hän oli kuitenkin tunnollinen oppilas ja hoiti tehtävänsä. Matematiikka oli hänen lempi aineensa.

”En halunnut opettajaksi missään nimessä. En oikeastaan tiennyt, miksi halusin, mutta minua kiinnosti matematiikka ja kemia ja siksi lähdin näitä opiskelemaan. Minulle selvisi, että minusta tulee opettaja vasta, kun olin yliopistossa opiskelemassa matemaattis-luonnontieteellisiä aineita. Vaihtoehdot olisivat olleet tutkija tai opettaja ja kun en halunnut tutkijaksi minusta tuli opettaja,” Jenni muistelee.

Jos Jennistä ei olisi tullut opettajaa, hän olisi nyt varmaankin farmaseutti.

Jenni sanoo yrittävänsä ottaa kotiin mennessään enemmän äidin roolin kuin opettajan roolin mutta kertoo, ettei voi kokonaan opettajan roolia unohtaa. Hän käy lastensa kanssa läksyt läpi mutta ei esim. selitä laskusääntöjä perinpohjaisesti.

Jennin harrastuksiin kuuluu lapsien harrastuksiin kuljettaminen ja lasten harrastustoiminnassa mukana toimiminen. Jos hänellä jää lasten harrastuksilta aikaa, hän ratkaisee erilaisia pulmapelejä ja numeroristikoita. Niiden lisäksi Jenni pitää paljon lukemisesta.

Kun kysyin Jenniltä lemmikeistä, hän vastasi naurahtaen, että hänellä on villakoiria sohvan alla. Jenni kertoo, että olisi kiva jos omistaisi koiran, mutta lasten harrastukset ovat niin aikaa vieviä, ettei lemmikeille ole aikaa.

Jenni kertoo pitävänsä suomalaisesta pop-musiikista ja kuuntelee mielellään Eppu Normaalia ja Yötä.

Iida Virta 8E